keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tyylitelty muotokuva

Meidän kuului ennen kuvauksia tutkia bysanttilaisia ikoneja ja varhaiskristillistä taidetta. Ikoneissa piti ottaa huomioon ihmishahmojen kuvaus, vartalon ja raajojen asettelu, valo ja tarkka rajaus.

Saimme tehtäväksi kuvata henkilöa ikonityylillä. Malli oli aseteltava tarkasti kuvaan ja asennon ja rajauksen oli oltava tarkkoja. Kuvan tuli olla hyvin valaistu (ei jyrkkiä varjoja) ja taustalla ei saanut olla mitään häiritsevää. Lisänä taustalle olisi tullut löytää jokin sädekehämäinen valon tai arkkitehtuurin muodostama muoto.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kultainen leikkaus

Antiikin Kreikassa aloitettiin käyttämään 1,6 sääntöä (Fibonaccin lukujono ja - spiraali) jolla saatiin aikaan harmoninen muoto.


Saimme tehtäväksi kuvata kultaista sääntöä, eli asetella kuvattava hieman kuvan reunaan. Kuvan piti olla tasapainossa ja sen jokaisessa kohdassa piti olla jotain mielenkiintoista tai katseltavaa, mutta kuitenkin asetelman piti olla harmoniassa.

Päähenkilö

Saimme tehtäväksi tutustua arvoperspektiiviin egyptiläistä maalaus- ja veistostaidetta tutkien. Olennaista on kuvata hallitsijaa muita suurempana tai muita ylempänä. 
Meidän tuli tämän jälkeen miettiä, miten nykyään valokuvissa asetetaan päähenkilö otettavaan kuvaan. Päähenkilö kuvissa on yleensä parhaiten valaistu, hyvin rajattu, kasvot näkyvät tai sijoittuu kuvassa keskelle tai kultaisen leikkauksen kohdalle.